6.12.2005

Kuulumisesta 3

Suomalaisuus on vaikea sana siksi, että se sisältää kaksi käsitettä: toisaalta rodullisen suomalaisuuden, suomalaisen kansallisuuden, toisaalta "hallinnollisen" suomalaisuuden, Suomen kansalaisuuden. Kun ajattelen itsenäisyyttä, ajattelen noita kahta käsitettä sekaisin. Lisäksi ajattelen suomen kieltä, ehkä sitäkin lähinnä kansallisena ominaisuutena.

Hallinnollisesti Suomen kansalaisuuden kannattamisen pitäisi kai perustua esimerkiksi siihen, että Suomessa kansalaisen on helpompi olla kuin muualla: byrokratiaa ei ole liikaa, veroilmoitustakaan ei tarvitse täyttää, lapsilisät juoksevat, opinto- ja asumistuki myös, eläkettäkin saa, on kirjastoja, on hyvä tieverkko, sosiaaliset ongelmat eivät vielä hypi silmille. Hallinnollisesti itsenäisyyspäivänä pitäisi kumartaa kansanedustajia sekä valtion ja kunnan virkamiehiä: Olette hyviä! Elämä Suomessa on helppoa!

Hallinnollisen Suomen eduista jäävät paitsi ne, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta. Ähäkutti! Loogisesti Suomen kansalaisena olemisen eduista pitäisi päästä nauttimaan jokaisen, joka asuu ja tekee työtä Suomessa. Ähäkutti siis niille, jotka asuvat Suomen rajojen ulkopuolella.

Tämän hallinnollisen kokonaisuuden ja sen itsemääräämisoikeuden puolesta Suomen armeija taisteli viime sodissa. Yksittäiselle sotamiehelle sotiminen oli varmaan oman hengen sekä kaikkien rakkaiden asioiden - vaimon, lasten ja oman elämäntyylin - puolustamista. Identiteettiin liittyvät nekin: "Minä olen aviomies suhteessa tähän naiseen, isä suhteessa näihin nuoriin jne." He halusivat säilyttää maailmansa ehjänä, ja ennallaan, ehkä. Maailma muuttui, mutta ei sentään hajonnut palasiksi. Monet kuolivat, moni perhe särkyi, mutta muutos oli pieni verrattuna siihen vaihtoehtoon, että Suomesta olisi tullut osa toista valtiota.

Nykyisin uhkat ovat globaaleja. Taloudellisen kasvun rajat tulevat vastaan, luonnonvarojen riittävyys ja jakamisperiaatteet joutuvat koetukselle. Se on valtava haaste, josta mikään yksittäinen kansallisvaltio tai edes liittovaltio ei tule selviämään. Tarvitaan globaalia hallinnollista yksikköä.

Valtaa ei ole tyhjiössä. Valta ja määräämisoikeus ovat aina suhteellisia käsitteitä. Siksi itsenäisyyskin on suhteellista ja muuttuvaa. Minusta on hienoa puhua ja kirjoittaa suomea, ja asun tyytyväisesti Suomessa suomalaisena Suomen kansalaisena. Ensisijaisesti olen kuitenkin kommunikaatiokykyinen Maapallolla asuva - ihminen. Eläköön Suomi! Eläköön Tellus! Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuulumisesta 2

Ryhmässä on turvallisempaa, helpompi metsästää, helpompi rakentaa asumuksia jne. Ihminen elää ryhmässä pidempään kuin erakkona. Ehkä siksi johonkin kuuluminen on yksi Maslow'n tarvehierarkian perustarpeista.

Siinä missä yksilöidentiteetti paljastaa, mitkä asiat ovat yksilön päätäntävallassa, siinä ryhmäidentiteetin määrittää seuraavan päätöksentekokokonaisuuden. Koska minä kuulun Virtasen perheeseen ja naapurin Liisa kuuluu Järvisen perheeseen, minua komentaa Virtasten äiti ja Liisaa komentaa Järvisten äiti. Siinä on järkeä.

Identiteetti osoittaa siis, missä päätökset tehdään. Itsenäisessä Suomessa päätökset tekee Suomen hallitus, epäitsenäisessä Suomessa päätökset tehdään Moskovassa tai Brysselissä. Kun nykyään vielä ajatellaan, että menetelmä ohjaa tavoitteenasettelua, eli kun talous ohjaa politiikkaa eikä päinvastoin, Suomea koskevia päätöksiä voidaan tehdä myös yritysten hallituksissa.

Kuulumisesta



Identiteetti on osa niitä mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka luokittelen ryhmään "sisäpuolella - ulkopuolella". Identiteetti on tärkeä, koska sen ansiosta ihminen ymmärtää ulottuvuutensa. On välttämätöntä että vauva ymmärtää pystyvänsä ohjaamaan vaikkapa jalkojen tai käsien liikettä. Yhtä välttämätöntä on ymmärtää, että äiti sijaitsee oman itsen ulkopuolella, vaikka äidinkin toimintaa pystyy ohjailemaan.

Sisäpuoli-ulkopuoli -asetelmasta seuraa suoraan toinen meikäläisen elämän keskeisistä teemoista: raja. Missä loppuu "minä" ja alkaa joku muu? Mihin asti minä voin vaikuttaa? Ihmiselle, joka yrittää ratkoa globaaleja ongelmia kysymys on kriittinen, varsinkin kun yksittäisen henkilön resurssit ovat rajalliset.

30.11.2005

Kun tulin kotiin, huomasin että hiuksiin oli tarttunut herneenverso. Ilahduttavaa näin talvella.

31.10.2005

Alku II

Tänään televisiossa esiintyi setä, jonka mielestä läsnäolo on tärkeämpää kuin geneettinen yhteys. Ohjelmassa puhuttiin keinohedelmöityksestä.

Vaikka en mitään mistään tiedä, niin minusta olisi tärkeämpää taata lapsen oikeus huolehtiviin vanhempiin kuin turvata aikuisten oikeus saada lapsi. Jos lapsi on syntynyt, hän on olemassa ja hänestä täytyy pitää huolta. Jos lasta ei vielä ole, miksi tieten tahtoen tuottaa sellainen? Se, että ihmisellä pitäisi olla oikeus hankkia lapsi keinolla millä hyvänsä kuulostaa aivan yhtä tyhmältä kuin jos ihmiselle olisi tarjottava mahdollisuus hankkia auto.

Nämä käsitykset nousevat tietysti maailmankuvasta, jossa on tärkeämpää tehdä velvollisuutensa kuin tyydyttää mielihalunsa. Ja jonka mukaan ei-toivottuja tai "liikoja" ihmisiä ei saa käydä ampumassa, vaikka "ei ihmistä - ei ongelmaa" pitäisikin paikkansa.

Autovertaus taas nousee pohdiskelusta, onko ihminen vähemmän ihminen, jos hänellä ei ole autoa. Ainakin hän on vähemmän mobiili. Onko ihminen vaillinainen, jos hänellä ei ole lasta?

Tämä on mahdollista. Itse tunnen olevani, ainakin vielä, täysin kokonainen lapsettomana. Kesän alussa pidin pientä käppyräistä kääröä sylissäni ja jokin hormoniviisari värähti ja hetken ajattelin, olisiko ihanaa... Mutta sitten jouduin taas sinkkuaikuisihmisten vaikutuspiiriin ja vauvalumo katosi. Lyhyesti sanoen: elimistöni on kyvytön tuottamaan riittäviä määriä vauvanhimohormoneja. Mutta jos joutuisin täysin näiden hormonien pauloihin - mitä pidän täysin mahdollisena, hormonit ovat kokemukseni mukaan aiheuttaneet merkittäviä mielenhäiriöitä aiemminkin - olisin varmaan aivan vauvanpuutteessa ja osaton.

Mutta siis että jokaisella olisi oikeus hankkia lapsi? Ikään kuin lapsi olisi jokin hyödyke? En tiedä.

29.10.2005

Alku I

Tapasin illalla maailmankaikkeudessa kolmanneksi eniten minua muistuttavan olennon. Huomasin, että meillä on identtiset silmäluomet.

Olen miettinyt adoptointia, koska maailmassa on liikaa väkeä, koska en pode vauvakuumetta, koska en halua synnyttää ja koska pelkään lapsista tulevan yhtä ongelmaisia kuin minusta. Epäröin kuitenkin. Voiko adoptoitua lasta ymmärtää? Kuinka samanlaisia ihmisten on oltava ollakseen samalla aaltopituudella? Liittyvätkö ongelmat enemmän kasvatukseen kuin geeneihin? Ratkaiseeko sukulaisuus mitään?