27.4.2007

Eettisestä sijoittamisesta

Myimme asunnon. Sain rahaa ja menin Nordeaan saamaan sijoitusneuvoja. Heillä ei ole eettisiä rahastoja, paitsi Vakaa Tuotto. Rahaston esitteessä moraalisia ominaisuuksia ei tosin mainita. Ehkä pelätään, että sellainen karkoittaisi sijoittajat.

Erosimme neuvojan kanssa ystävällisessä hengessä. Hän kertoi, että monet ovat kyselleet kestävän kehityksen rahastoja. Sellaiset ovat kuitenkin hankalia. Ehkä olisikin parempi sijoittaa tavalliseen rahastoon, ja ansaitsemallaan rahalla ostaa banaaneja ja kahvia.

Kiitos neuvosta.

23.4.2007

Maamatkalta

Lomapäivän kunniaksi kävin kampaajalla. Kampaamo Maan pehmeä esteettisyys hurmasi. Ehkä myös kiireettömyys teki tehtävänsä, ehti katsoa ja tykästyä. Jopa seinään!


Luin Peleviniä. Aika paljon kärpässieniä, huumeita ja hallusinaatioita. Sopi hyvin yhteen tee(muki)n kanssa.


Myös hiusvärit näyttivät ja tuoksuivat syötäviltä.

Terälehtiesi suojissa...


...tämäkin vuosi.

Onnea!

22.4.2007

Haaste

Haastan kaikki tämän blogin lukijat tuunaamaan kansanedustajat eli lisävarustelemaan heidät Al Goren ilmastonmuutoselokuvalla!

Tyhjyyden ääni

Kaiku on yksinäisyyden ääni.

21.4.2007

Puutarhurointia 3


Jumalaton sipuli näyttää vallan komealta.

19.4.2007

Puutarhurointia 2

Sisko muisti. Syksyllä maahan istutettiin jumalaton sipuli.

18.4.2007

Puutarhurointia

Piirsin itselleni ihmisen
istutin unelmia täyteen.

Niin että mitä hittoa tuolta mullan alta työntyy?

17.4.2007

Pietari

Venäjälle lähtiessään ei koskaan tiedä, minkälaisella mielialalla sieltä palaa. Tällä kertaa trippi oli hyvä.

Hetken jopa harkitsin muuttavani maahan kahdesta syystä:
1. kun on Venäjän rajojen ulkopuolella, Venäjä tuntuu kovasti ahdistavalta
2. kun on Venäjän rajojen sisäpuolella, Venäjä tuntuu ihan normaalilta

Olin pari yötä kerrostalomajoituksessa. Talosta oli katkennut lämmin vesi samana aamuna kun saavuin. Arvelen, että tekivät sen ihan minun mielikseni. Että tuntisin oloni kotoisaksi ja voisin säilyttää illuusioni rähjäisestä Venäjän-maasta.

En yleensä pidä sopraanoista, mutta Marinskissa La Traviatan sopraano oli kirkas ja koskettava. Istuimme niin lähellä orkesteria, että kuulin miten kapellimestari murisi nenäänsä.

Ja Neva liplatti leveänä ja tummana ja pilvet olivat ihmeellisen kauniit kalpenevalla kevättaivaalla.

Ihmisen sielulle tekee hyvää kävellä kilometrejä ja kilometrejä pitkin merikaupungin rantakatuja.

6.4.2007

Yhteisöä ja etiäisiä

Pelkään, että jotain todella merkittävää on tapahtumassa, sillä näen etiäisiä. Tai ehkä takiaisia. Menneisyys on ruumiillistunut ja saanut kasvot. Ehkä on aika käydä läpi jotakin, mitä en ole pitkään aikaan muistanut aktiivisesti.

Kolme viikkoa sitten näin pallopaitapojan. Sitten törmäsin vanhaan heilaan, jonka olin dumpannut kymmenen vuotta sitten. Olin helpottunut, kun aika oli parantanut haavat ja kaveri yhtä sydämellinen kuin silloinkin. Muitakin opiskelukavereita tapasin: niitä joita olin yrittänyt iskeä ja niitä joilta olin saanut kindermunayllätyksen ikuisen ystävyyden merkiksi mutta jotka eivät enää muistaneet nimeäni.

Eilen näin lippujonossa pojan, jota oli vihannut sydämeni pohjasta kuusivuotiaana, kun olimme joutuneet riitoihin kuviskerhossa ja hän oli maalannut nenäni keltaiseksi. Törmäsin myös rakkaaseen ystävään, jonka olen nähnyt viimeksi viisi vuotta sitten. Kaverilla on niin tavallinen nimi etta häntä on mahdoton löytää minkään osoitepalvelun kautta. Olin onnellinen kuullessani hänen lukevan äänikirjoja - aikanaan halusin hänestä urheiluselostajaa radioon.

Tänään iloinen tunnistamisen hihkaisu pyrki pintaan Korkeasaaressa, kun anonyymien perhekombinaatioiden jälkeen esittelyhuoneeseen astui kolme sinisilmäistä poikaa vanhempineen. Tunnistin äidin heti. Rakas, rakas ystävä. Miten joku saattaakin näyttää samalta kuin kymmenvuotiaana? Ja silti vastuulliselta ja hyvältä vanhemmalta? "Kävimme samaa ala-astetta", kuulin hänen selittävän miehelleen. Sitten kohtaaminen on ohi, minä aloin selittää aavikoitumista ja seuraava perhe astui huoneseen.

Kotimatkalla bussissa mietin, että olisin saattanut tuudittautua onnellisuuden tunteeseen. Mutta olisiko pitänyt muistaa muutakin? Kuvat olivat hämärtyneet, en tiennyt missä järjestyksessä asiat olivat tapahtuneet, enkä osannut sanoa minkä ystävän menettäminen oli tehnyt eniten kipeää. Mutta varmaa oli, että olin rakastanut, ja olin menettänyt. Ehkä olin ollut omituinen ja sulkeutunut ja ideologisesti rajoittunut, mutta ei se silti poistanut hämmennystä eikä menettämisen aiheuttamaa kipua. Todennäköisesti en ollut puhunut surustani kenellekään, se oli vain jäänyt sanattomaksi möykyksi ja hautautunut kerroksiin. Sanallistamattomuus ei tarkoita olemattomuutta: Kovin usein en aikuisessa elämässä ole tullut jätetyksi. Olen aina itse kävellyt pois. Menettämisen pelko on ollut liian suuri.

Viime syksynä kävin elämäni intensiivisemmän ensikeskustelun. Kaksi erilaista oikeudenmukaisuuden puolustajaa ja maailmanparantamisen matkasaarnaajaa kohtasi kaljalasin ääressä. Äkkijyrkästi keskustelu sukelsi ennakoimattomiin syvyyksiin, kun toinen vastasi: "Niin, jos päädytään tilanteeseen, jossa joudutaan valitsemaan, ketkä saavat elää, tulilinjalle joutuvat ensiksi kaikki poikkeavat ja omituiset." Katsoin toista matkasaarnaajaa silmiin. "Poikkeavat ja omituiset" tarkoitti meitä.

On vähän asioita, jotka ovat ihmiseläimelle tärkeämpiä kuin yhteisö. On vähän asioita, jotka tekevät ihmisestä haavoittuvamman kuin pelko yhteisön menettämisestä.

--

Olla osa yhteisöä. Olla hyväksytty. Olla.
(kivusta käperryttävää, ihan kuin mahassa olisi haava)

--

Minä menen nyt pois,
mutta yritän tulla takaisin.

2.4.2007

Sattunutta

Ompelin puhelimen johdon paitaan kiinni.

Elisan puhelinpalvelu todella hidas,
korjasin odottaessa rikkinäistä saumaa.